torstai 12. elokuuta 2021

Sairastuin diabetekseen

 En ole täällä blogisivullani käynyt vähään aikaan, mutta nyt ajattelin tulla jotain tähän päivittämään.

Minulla tämä kesä on mennyt hieman ikävissä merkeissä. Sain kesäkuussa aika vakavan sairauskohtauksen ja jouduin olemaan muutaman päivän sairaalassa. Minulla oli verensokeri lähes 30 ja olin vaarassa saada veren happomyrkytyksen. Veren happomyrkytys eli ketoasidoosi voi pahimmillaan johtaa koomaan. Sairaalassa jouduin olemaan ensimmäiset pari vuorokautta tiputuksessa. Minä olin mennyt niin heikkoon kuntoon, että en voinut edes seisoa. Hoitajien piti auttaa minut vessaan, jne. Sitten kun ruoka ja juoma alkoi pysymään sisällä, aloin saada voimia ja pikkuhiljaa pääsin sitten liikkeelle ilman apua, ja kun omin jaloin pystyin kävelemään niin pääsin kotiin.

Minulla todettiin tyypin 2 diabetes, ja korkea kolesteroli. Sain niihin lääkitykset. Lääkitys on hyvin tehonnut ja minulla verensokeri laskenut normaalille tasolle, ja nyt olen voinut paljon paremmin.

Minun sydämestä on pariin otteeseen kuulunut sivuääni. Ensimmäisen kerran se oli kuulunut sairaalassa, ja toisen kerran kun kävin terveydenhoitajalla. Minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaisia merkkejä sydänoireista. Ei ole ollut mitään rintakipuja, tms. Ehkä nuo sivuäänet saattoi johtua jonkinlaisesta pelkoreaktiosta. Minun äidilläni oli diabetes (se on perinnöllinen hänen suvussa) ja hän menehtyi, ja ennen kuolemaansa hän oli mennyt koomaan, ja silloin yöllä kun minä sain sen kohtauksen niin ajattelin että minulle voi käydä samoin. Että jos en heti saa apua voin vajota koomaan ja menehtyä. Silloin kun olin sinne terveydenhoitajan luo menossa, niin silloin koin pienen säikähdyksen. Minä en kasvomaskin takia nähnyt kunnolla, niin olin horjahtaa kun olin astumassa liukuportaisiin. Astuin siinä jotenkin liian reunaan askelmalle, mutta sain onneksi äkkiä jalkojeni asentoa korjattua. En tiedä, olisinko siinä miten loukkaantunut koska olin menossa alhaalta ylöspäin. Monestihan on ihmisiä loukkaantunut ja jopa menehtynyt kun ovat olleet menossa ylhäältä alas. Tuo pieni säikähdys siis saattoi olla syy terveydenhoitajan kuulemaan sivuääneen minun sydämestä. Tosin minun kummankin vanhemman suvuissa sydänsairaudet ovat perinnöllisiä, ja koska minulla on kolesteroliarvot olleet koholla, niin saattaa sivuäänen kuulumiseen vakavakin syy olla.

Sairaalassa minulta oli CT-kuvauksen yhteydessä löytynyt kysta pikkuaivoista, sellainen läpimitaltaan noin 2 cm oleva nesterakkula.

Minä sain ensimmäisen annoksen COVID-19 rokotteesta viikko ennen kuin jouduin sairaalaan, ja toisen annoksen saan nyt elokuun lopulla.

Sairaalassahan minulle tehtiin se koronatesti, ainakin niin ymmärsin. Mutta ihmetyttää kun en ole tulosta saanut tietooni. Omakannassa näkyy kyllä tieto siitä koronarokotuksesta, mutta siellä ei ole mitään tietoa koronatestistä. Sairaalan lääkärihöperö oli sinne Omakantaan laittanut, että minulle oli tehty rutiininomaisesti raskaustesti, joka oli negatiivinen. Niin, että sekö se oli rutiininomainen raskaustesti kun minulle työnnettiin kaksi mitä lie sukkapuikkoa sieraimiin 😂 Onhan se huojentavaa tietää, ettei tuo kysta minun pääkopassa ole ainakaan mikään elävä, jos kerran tosiaan oli negatiivinen tulos 😂 Mutta uskoisin, että se koronatestin tulos oli negatiivinen. Ehkä se tieto sinne Omakantaan päivittyy joskus myöhemmin.

Niin, minulla on jo vuosia ollut terveelliset elämäntavat, joten se ei ole syy miksi sairastuin tähän diabetekseen. Vaan kyllä se syy on tuo geeniperimä. Geeneillehän ei kukaan ihminen voi mitään. Jumala vain voi siihen puuttua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti