perjantai 14. joulukuuta 2018

Jumala käyttää heikkoja

Raamatusta voimme lukea kuinka Herra kutsui Mooseksen pelastamaan Israelin kansan, johdattamaan heidät pois Egyptistä. Kun Herra pyysi Moosesta puhumaan israelilaisille ja Egyptin kuninkaalle, Niin Mooses sanoi Herralle: "Oi Herra, minä en ole puhetaitoinen mies; en ole ollut ennen enkä senkään jälkeen, kuin sinä puhuit palvelijallesi; sillä minulla on hidas puhe ja kankea kieli."  (Toinen Mooseksen kirja, luku 4, jae 10). Mooses ei siis ollut kovin hyvä puhumaan, mutta siitä huolimatta Herra käytti häntä ja antoi hänelle hyvin tärkeän tehtävän.

Herra käyttää Mooseksen kaltaisia heikkoja ja vajavaisia yhä nykyäänkin. Kirkossa jumalanpalvelukseen voi osallistua esim. kehitysvammainen joka saa tehtäväksi lukea vaikka Raamatusta jonkin tekstin. Seurakunnassa, johon itse kuulun, on kehitysvammaisilla oma musiikkiryhmä.

Minä itsekin olen heikko vauvana saamani lievän tapaturmaisen aivovamman takia. Minulla tämä vamma aiheuttaa välillä sellaisen tilanteen, että kun jos minulta kysytään jotain ja kun pitäisi vastata, niin minulla niin kuin pää tyhjenee ja kaikki sanat katoavat, ja siinä voi tulla pitkäkin hiljaisuus.
Vammastani huolimatta Herra käyttää minuakin työssään valtakunnassaan. 

Sinäkin voit omalla tavallasi hoitaa tehtäviä Jumalan valtakunnassa. Vaikka itsestäsi asia tuntuukin mahdottomalta, niin muista että Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Hän antaa jokaiselle työkalut toimia ja ohjaa ja opastaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti