sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Juhliminen vs. biletys

Minä en ole tähän asti koskaan oikein pitänyt juhlimisesta. Sana juhliminen kun on yleensä merkinnyt sitä, että ihmiset menevät yhdessä juomaan alkoholia ja ovat sitten humalassa ja tekevät tyhmyyksiä, kuten aiheuttavat liikenneonnettomuuksia.

Sellaiset rauhallisemmat juhlatilaisuudet, missä paikalla ovat läheisiä ja tuttuja, ja joissa tarjoillaan juomina vain kahvia ja mehua, niin sellaisissa on mukava käydä. Seurakunnalla on tapana näitä rauhallisia juhlia järjestää ja ihan kaikenikäisille. Seurakunnan järjestämissä juhlissa voi käydä hyvillä mielin, niissä ei tarvitse pelätä sitä, että juotetaan päihin, koska alkoholi ja muut päihteet eivät ole mukana ollenkaan.

Juhlimisesta käytetään myös sanaa biletys. Varsinkin nuoret sanovat, että he bilettävät kun puhuvat juhlissa käymisestä.

VAROITUS! Bilettäminen tarkoittaa joissakin tapauksissa sitä, että siihen liittyy vahvasti myös huumeiden käyttö. Sana biletys ei toki itsessään liity huumeisiin, mutta jos samassa asiayhteydessä kuulee seuraavanlaista huumeidenkäyttäjien käyttämää slangisanastoa, uskovaisen kannattaa pysytellä erossa. http://www.sanohuumeilleei.net/fi/tunnista.html

Suosittelen, että uskovainen ei käyttäisi lainkaan sanaa biletys kun puhuu juhlimisesta.

Meille uskoville on luvassa suuret ilojuhlat, nimittäin Karitsan hääjuhlat. Niitä ennen meidän täytyy odottaa että sulhasemme Herra Jeesus Kristus saapuu takaisin. Me, eli seurakunta, olemme Hänen morsian.

Tänä syksynä minä osallistun seurakunnan järjestämiin Suomi 100-juhliin ja sen takia odotankin innolla tulevaa viikkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti