lauantai 26. elokuuta 2017

Terrori-isku Suomessa

Yhtenä yönä näin unen, jossa olin lentokoneessa ja lentokoneen ikkunasta näkyi kaupunki. Se kaupunki oli Barcelona.

Reilu pari kuukautta tuon unen näkemisen jälkeen tehtiin Barcelonan ja Turun terrori-iskut.
Minua nuo iskut kosketti syvästi, sillä espanjalainen kirjeystäväni asuu Barcelonassa ja Turussa asuu minun sukulaisia. Ja mitä jos Turun sijasta isku olisi tehty jossakin muualla Suomessa, vaikka täällä minun kotipaikkakunnalla.

Tähän asti Suomi on ollut rauhallinen ja turvallinen. Enää ei siltä oikein tunnu.

Mutta on lohdullista tietää, että tapahtuipa mitä tahansa, Herra Jeshua Messias on meidän kanssamme. Ja mitään ei tapahdu ilman Hänen sallimustaan.

Voimme rukoilla esimerkiksi seuraavin sanoin:

Herra, kuinka paljon minulla on vihollisia, paljon niitä, jotka nousevat minua vastaan! Monet sanovat minusta: "Ei ole hänellä pelastusta Jumalassa." Sela. Mutta sinä, Herra, olet minun kilpeni, sinä olet minun kunniani, sinä kohotat minun pääni. Ääneeni minä huudan Herraa, ja hän vastaa minulle pyhältä vuoreltansa. Sela. Minä käyn levolle ja nukun; minä herään, sillä Herra minua tukee. En pelkää kymmentuhantista joukkoa, joka asettuu yltympäri minua vastaan. Nouse, Herra, pelasta minut, minun Jumalani! Sillä sinä lyöt poskelle kaikkia minun vihollisiani, sinä murskaat jumalattomain hampaat. Herrassa on pelastus; sinun siunauksesi tulkoon sinun kansallesi. Sela. (Psalmi 3, jakeet 2 - 9).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti