perjantai 17. helmikuuta 2017

Avioliittolaki liittyy Ihmisen Pojan tulemiseen

Maaliskuun alusta astuu voimaan sukupuolineutraali avioliittolaki, jonka voimaantuloa yritettiin estää Aito avioliitto -kansalaisaloitteella.
Itsekin allekirjoitin tuon kansalaisaloitteen, koska uskon Raamattuun ja Raamatussa selvästi sanotaan, että avioliitto on miehen ja naisen välinen ja kaikki muu on Herralle kauhistus.

Mutta sukupuolineutraalin avioliittolain tuli käydä toteen, jotta toteutuisi seuraavat Jeshua Messiaan sanat:

Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva. (Evankeliumi Matteuksen mukaan, luku 24, jakeet 37 - 39.)

"Nooan päiviin" liittyy myös haureudet lapsia kohtaan, eläimiin sekaantumiset, yms. Saamme noista lukea uutisista joka päivä ja tuollaisia uutisia tulee yhä enemmän ja enemmän. Kaikki tämä kauheus on Kaikkivaltiaan Herran tiedossa ja koskee siis Ihmisen Pojan tulemiseen takaisin maapallolle.

Muistutan vielä, että nämä kauheudet eivät ole Herran aiheuttamia vaan Saatanan ja Antikristuksen ja lopussa Saatana enkeleineen joutuu Helvettiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti