torstai 29. syyskuuta 2016

Herra hävitti ihmiset

Ja Herra sanoi: "Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni." (Ensimmäinen Mooseksen kirja, luku 6, jae 7.)

Herra hävitti Nooan aikana ihmiset, kaikki paitsi Nooan ja Nooan perheen, sen takia koska ihmiset olivat niin syntisiä ja pahoja kuin olla ja voi. He palvoivat epäjumalia, tekivät riettautta ja sellaista mitä tänä päivänä ei voi kuvitellakaan.
Jos Herra ei olisi ihmisiä silloin hävittänyt, niin luulen, että maailmassa olisi paljon enemmän pahuutta ja syntiä mitä nyt on. Eläimiin sekaantumiset, lasten raiskaukset ja kaikenlainen "kuvottavuus" olisi joka puolella maailmaa ihan jokapäiväistä. Lapsiavioliittoja ei siis olisi vain tietyissä maissa, vaan ihan kaikkialla, Suomessakin.
Joten oli aivan oikein että Herra hävitti ihmiset ja siinä samalla osan pahuudesta ja kaikesta kauhistuksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti